Yrityksen historiaa



Isoisäni harjoitti liikennöintiä Pernajan saaristossa jo 1930-luvun lopulla niin kutsutulla yhdistelmäautolla (lavallisella linja-autolla). Mainittakoon, että samalla autolla hän myös veti lauttaa Virvikin (silloisessa Porvoon maalaiskunnassa) ja Pernajan Sarvisalon välillä. Isäni jatkoi vuorostaan kuljetustoimintaa 1950-luvun alussa.

Ford vuosimallia n. 1950.
Isäni on toinen oikealta.



Maito kuljetettiin Sarvisalosta tonkissa lautalla aina vuoteen 1969 asti, jolloin uusi silta otettiin käyttöön. Samaan aikaan saimme ensimmäisen säiliöauton.
Kuva on vuodelta 1975. Kuva on vuodelta 1977.



Viimeinen säiliöauto palveli vuosina 1991 - 1997.



Itse aloitin vuonna 1990 vanhalla irtolava-Scanialla ja Mercedes-pakettiautolla. Vuonna 1992 isäni ja minä yhdistimme yrityksemme E. Holmström ja M. Holmström avoimeksi yhtiöksi. 1990-luvulla yrityksessä oli 4 - 6 autoa.



2000-luvun alussa ajokalustoon kuului enimmillään 12 autoa, joista 3 oli pakettiautoja. Tuohon aikaan palkattuja kuljettajia oli 12 - 14.



Nykyään ajokalustoon kuuluu 4 kuorma-autoa, yksi perävaunu ja yksi pakettiauto. Maitokuljetukset ovat pysyneet pääelinkeinonamme aina 1940-luvun lopusta lähtien, mutta kuljetamme myös muita elintarvikkeita, kuten lihaa, leipää, vihanneksia ja pakasteita.